Tiukoille taitaa taas mennä... lupapaperien pitäisi olla torstaina kunnassa eikä projektinvetäjästä taaskaan ole kuulunut mitään. Pakko olisi koettaa keskiviikoksi saada palaveria aikaan kun opintojen merkeissä tuon yhden päivän taas Tampereella olen. Keskiviikkona olisi tarkoitus mennä myös pankissa käymään ja allekirjoittamaan lainapaperit. Velkavankeus siis odottaa.
No mutta. Hiukan eteenpäinkin on taas päästy, lauantaina allekirjoitettiin talopakettisopimus Lammin kanssa. Eli kun rakennuslupa vain saadaan, niin meille alkaa nyt sitten ihan oikeasti Lempäälään nousemaan ikioma kivitalo, se alkaa nyt olla aika vakaalla pohjalla. Mutta kuten aina, edelleen nuo kuvat on eläneet hieman: yläkerta on säilynyt ennallaan, mutta alakerrassa wc:tä pienennettiin hieman, jolloin eteinen suureni ja eteisessä heitetiin kiinteä naulakko wc:n puoleiselle seinälle (ulko-oven koon muuttumisen vuoksi). Lisäksi wc: oven ja ikkunan paikkaa siirrettiin 200mm lähemmän ulko-ovea, jolloin saadaan hieman leveämpi pöytätaso vessaan. Ja kellariin päätettiin tehdä kanssa oma wc, sinne isoimman huoneen hassuun nurkkaukseen se tuntui sopivan niin hyvin.
Arkkitehdin kanssakin ehdittiin palaveerata ja kiva oli vihdoin nähdä 3D-kuvat tulevasta talosta! Taas hiukan enemmän todelliselta alkoi tämä projekti tuntua!