torstai 23. lokakuuta 2008

ontelot saatu paikoilleen

Taas on taloprojekti mennyt hitaasti eteenpäin. Alakerran seinät ovat jo täydessä korkeudessa valettuina, enää puuttuvat päätykolmiot noista alakerran seinistä.



Myös autokatoksen varasto on vähitellen alkanut saada seiniä ympärilleen, tosin paljon on vielä nostettavaa ennen kuin tuohon katto päälle saadaan.


Toissapäivänä saatiin jo ontelolaatatkin paikoilleen välipohjaan, eli seuraavaksi päästäänkin jo tekemään yläkertaa!
Nyt sai kuitenkin ensimmäistä kertaa kuvan sisältä niin että talo näyttää talolta: seinät lattia ja katto löytyvät kaikki!

torstai 2. lokakuuta 2008

alakerran ikkunat valmiina

nyt on sitten seinillä korkeutta lattiasta jo 230cm, eli ikkunat ja ovet (varsinaista etuovea lukuun ottamatta) on jo oikeassa korkeudessa rajattuna.


viikonlopun aikana olisi tarkoitus saada täyttömaa tasoitettua talon ympärille ja myös autokatoksen seiniä pitäisi saada nostettua ylöspäin.