
Edelleenkin osa kattotuoleista puuttuu oikealta paikaltan, varaston/autokatoksen kattotuolit nimittäin olivat väärillä mitoilla (kannatuspalkin lovet olivat noin 10-15cm väärässä kohdassa, tehtaan moka) ja nyt odotellaan uusia tuoleja tilalle. Noh, tärkeintä on että varsinaisen talon tuolit on jo paikoillaan ja niiden päälle saadaan tuota sadesuojaa jo tehtyä.
Myös sisällä on käynyt viime viikon aikana kuhina, sillä ilmastointiasentajat on olleen työntouhussa. Alakerran katossa risteilee nyt varsin sekaiselta vaikuttava ilmastointiputkien viidakko...

Lisäksi ollaan vähitellen yritetty tuota makkarin aluetta saada edes jotenkin lämpöiseksi tilaksi, eli siellä voi nyt sitten pahemmin paleltumatta vaihtaa työvaatteet päälle. Väliaikainen ovikin on jo saatu paikoilleen (ja eilen oveen saatiin hankittua jopa ihan kahvakin että avaaminen onnistuu hiukan näppärämmin)...

Tänään saatiinkin sitten vihdoin myös pihatyöt pääosin tehtyä, eli routaeristys on lopultakin valmis myös eteläsivulla!
Melko harvaltahan tuo katto vielä näyttää ;-) mutta katolta se alkaa kuitenkin jo vaikuttaa...
Rappusetkin saatiin vihdoin ja viimein paikoilleen, eli nyt onnistuu tuo kulkeminen kerrosten välilläkin jo hiukan ketterämmin!