Loputtomalta tuntuvan suossa tarpomisen jälkeen tuntuisi nyt vihdoin näkyvän pilkahdus auringosta. Projektipäällikkö palaveerasi eilen kunnan ihmisten kanssa (joista kukaan ei aikaisemmin ole tiennyt mistään mitään eikä kukaan ole töissäkään eikä asia kuulu yhtään kenellekään) ja nyt lähdetään tekemään uutta asemapiirrosta niin, että sekä taloa että autokatosta lasketaan kaikkiaan 1.3m alemmas. Autokatos tulee tällöin hieman tientasoa alemmas mikä on hiukan hölmöä, mutta jos ihan oikeasti tää on ainoa tapa jola lupa saadaan niin näin sitten tehdään. Sen verra olivat ilmeisesti kuitenkin sanoneet, että mikäli rakennusvaiheessa näyttää siltä ettei ratkaisu toimi, niin asiasta voidaan silloin vielä neuvotella. Ja takapiha jätetään täyttämättä, katsotaan nyt sitten millainen siitä muotoutuu. Olivat sanoneet että vesien laskut ei tuu onnistumaan jos tuo täyttö tehdään... kummallista että ei kunnan ihmiset ole vielä tähän päivään mennessä kuulleet salaojituksista mitään...
Uudet hakemukset (jotka ovat sanasta sanaan samat kuin viimeksi) ja piirrustukset pitää olla kunnassa nyt sitten taas viimeistään ensi viikon maanantaina. Se päätettiin eilen, että mikäli nyt ei hakemus mene läpi niin sitten luovutetaan. Tää tuntuu niin uskomattomalta koko juttu...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt löytyi netistä kunnan sivuilta kavistusjaoksen seuraavan kokouksen esityslista, ja ainakin nyt sitten alustava ehdotus on että lautakunta meidän suunnittelutarveratkaisuhakemuksen hyväksyisi....
VastaaPoistaHienoa :) Toivottavasti tosiaan hyväksyvät ja te pääsette hommassa oikeasti eteenpäin. Tsemiä!! Koska seuraava kokous on?
VastaaPoistakokous oli eilen ja nyt sitten vain odotetaa että pöytäkirjat julkaistaan...
VastaaPoista