No niin.... myönteinen päätös on nyt sitten suunnittelutarveratkaisuun saatu. Kunnan vaatimuksesta taloa laskettiin 1.3m alaspäin ja takapihalle suunnitellut pengerrykset ja maan täyttö jätettiin pois. Valitus aikaa on nyt sitten vielä jäljellä hiukan reilu 3 viikkoa, sen jälkeen päätös saa lopullisen niitin ja hommat päästään aloittamaan. Jos kaikki menee hyvin, kunta käsittelee rakennuslupahakemuksen nyt valitusajan sisällä ja saadaan sitten ihan oikeasti alkaa rakentaakin.
Eilen palaveerattiin LVI-suunnittelijan kanssa ja tämän vuoksi muutama asia muuttui taas. Ensinnäkin kellariin suunniteltu wc jätetään pois, eikä alas muutenkaan tule vesipisteitä. Lisäksi lämminvesivaraaja siirretään saunaan lauteiden alle ja tekniikka ripotellaan muutenkin ympäri taloa. Näin ollen voidaan sitten jätevesien pumppaamo jättää kokonaan pois. Säästöä siis tästä tulee noin 3000e.
Yksi ongelma tulee nyt sitten tuosta kunnan väkisin läpi runttaamasta päätöksestä että talo on rakennettava aiottua alemmas. Perustelu oli että muutoin talo nousee liian korkealle muuhun alueen talokantaan nähden (mikä on varsin mielenkiintoinen kanta sillä kaikki muut talot ovat nyt sitten paljon korkeammalla, juurikin vähintään tuolla meidän ensin aiotulla korkeudella). Nyt sitten on niin, että mikläli suunnitelmat pidetään ennallaan, ei salaojitukset onnistu ilman pumppaamoa, sillä talon antura tulee aivan samalle tasolle kuin vieressä olevan ojan syvin kohta. Nyt koetetaankin sitten vielä mankua kunnalta joustoa 30cm, eli että tuon verran kuitenkin saataisiin taloa vielä nostaa (tällöin ekan kerroksen lattiataso tulisi samalle korkeudelle kuin tontin tien puoleinen korkein nurkka) ja lisäksi anturan päältä napataan yksi harkkokerros kokonaan pois. Lisäksi kellaria madalletaan yhdellä harkkokerroksella. Tällöin anturatasoa saataisiin nostettua ainakin nyt sitten se 40cm (+ mahdolisesti kunnalta jos lupa saadaan niin se 30cm), jolloin salaojitukset onnistuisivat ilman pumppaamoa. Tuo kellarin madallus (huonekorkeudeksi tulee sinne nyt sitten se 210cm) tekee kuitenkin sen, että suunnitellut betoniportaat ei onnistukaan, joten meille tuleekin nyt sitten puurappuset sisälle... Niin se vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Uhhuh.. saa nähä miten meillä käy tossa lupavaiheessa.. Meille tuli yllärinä, että lvi-suunnitelman pitäisi olla jo hyvällä mallilla ennen lupaa kun siihen lupaan tarvittavaan energiatodistukseen tarvitaan lvi-tietoja ja edelleenkään ei oo saatu sitä lvi-suunnittelijaa kiinni ja aarghh.. huomenna pitää sit kysyä muualta.. paniikki iskee kun ajatus oli, että lupa olis hallussa kuun vaihteessa.. phiuuuh..
VastaaPoistaTOivottavasti kaikki menee putkeen ja kukaan ei valita ja te saatte noi muutokset meneen läpi ja pääsette raksailemaan :D
Harvinaisen ärsyttävää... päätös asiassa on tehty 13.5. yksimielisesti, mutta kunta on vasta eilen laittanut asian kaikkien nähtäväksi ilmoitustaululleen. Eli lainvoimaisuus tullaan saamaan sitten vasta 21.6. eli viikko myöhemmin kuin piti. Kumma juttu miten tässäki piti tulle viikko viivettä!
VastaaPoistaNo voi kökkö, toivottavasti kukaan ei tajua valittaa ennen sitä lainvoiman saamista.
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua!!