lauantai 11. heinäkuuta 2009

seinien tasoitusta ja laattaostoksia

taas on paljon tapahtunut ja kokoajan tapahtuu aina vain lisää...
Sisäkatot ovat valmiit, paikoillaan ja päällystetty lopulliseen muotoonsa. Hienon roiskapinnan saivat ammattilaisten käsittelyssä.
Samoin sisäseinät on tasoitettu ja tänään alkoikin sitten niiden hiominen ja pohjamaalaus... pitäisi siis kohtapuoliin lähteä valitsemaan maaliliikkeestä pintamaalejakin.
Kodinkoneet ovat nekin saapuneet työmaalle ja odottelevat nyt katoksessa suojattuina sisälle kantamista. Keittiön kaapistot puolestaan odottavat lopullista sijoituspaikkaansa saunan puolella.
Kodinhoitohuoneen ja suihkun päälle rakennetu vinttitila on sekin jo muotoutunut lähelle lopullista muotoaan, ja eilen mies yhdessä kaverinsa kanssa asensi paikoilleen sinne vievät kattoluukkurappusetkin. Raput tosin odottelevat vielä lopullista lyhentämistä oikeaan mittaansa.
Laattakaupoilla on käyty ja työmaalta löytyvät jo kaikki muut paitsi alakeran "julkisten tilojen" lattialaatat. Nekin tosin on jo valittu, mutta majailevat vielä Bauhausin seinien turvassa.

Keittiön välitilaan tulevan laatan valmistus on jo lopetettu, ostimme siis varaston loput kun sattuivat lähellä haettua olemaan. Jotain ajatusta kuitenkin saa seuraavista kuvista:

Ylemmässä kuvassa siis on oikea laatta valkoisena (laatassa on raitoja ja sitten toisessa reinassa tuollaiset 1/4 pallokuviot) kun taas alemman kuvan laatan väri on lähempänä oikeaa. Eli sininen laatta, aavistuksen ehkä vaaleamman sininen tosin kuin tuossa kuvassa.

Kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen ja vessojen seiniin tulee kaikkiin sama laatta, joka seuraavassa kuvassa on tuo seinän alaosassa oleva:

Eli väri on oikeasti jotain ruskean, kullan ja oliivin väliltä, väritys on hiukan epätasainen ja laatta muodoltaan sellainen että reunat ovat viistottu. Vaikutelma on jokseenkin hieman nahkamainen.

Kaverikseen tuo laatta saa vesipisteiden kohdalle Turkoosin laattakokonaisuuden seuraavasta kuvasta:
Tuo laatta on aivan täydellinen, juuri sitä mitä halusin. Ihastuin siihen aivan ensisilmäyksellä... Alunperin tarkoitus oli yhdistää siihen tuman harmaata, mutta nyt tuo ruskehtava sävy alkaa vähitellen tuntua yhä paremmalta. Tumma harmaa olisi sittenkin ehkä ollut liian synkkä...
Kosteiden tilojen lattialaatta on sitten lähes musta tai todella todella tumman harmaa...

tämä oli laatoista ehkä eniten päänvaivaa aiheuttava, koska alunperin halusin seinien ja lattian olevan lähes saman väriset... sopivaa lattialaattaa ei kuitenkaan löytynyt ja niin ollen päädyttiin tuohon tummaan laattaan.... katsotaan miltä kokonaisuus näyttää kun laatat sijoitetaan oikeille paikoilleen!
Alakertaanhan on suunnitteilla kivilattia kokonaisuudessaan ja tarkoituksea olisi siis hankkia jotain seuraavan näköistä isoalaattaa:

Bauahusista kyseinen laatta on jo katsottuna, katsotaan nyt onko se sitten se lopullinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti